Katoaako kirje historiaan?

Historiantutkimukselta on katoamassa tärkeä lähdeaineisto, kun ihmisten keskinäinen viestinvaihto on siirtynyt sähköisiin muotoihin. Mutta ilmassa on myös merkkejä perinteisen paperikirjeen paluusta.

Maarit Leskelä-Kärki

Kirjeet ovat kulttuurihistorian tutkija Maarit Leskelä-Kärjen mukaan aina muodostaneet tärkeän lähdeaineiston historiantutkimuksessa. Kirjeet ovat valaisseet historiallisten tapahtumien taustaa ja menneiden aikojen elämää, ihmisten ajatuksia, tunteita ja kokemuksia. 

Tänään sähköposti, tekstiviesti ja sosiaalinen media jylläävät ihmisten keskinäisessä viestinvaihdossa.

- Uhkana on, että viestit katoavat tulevien historiantutkijoiden ulottuvilta bittien avaruuteen, sanoo Leskelä-Kärki, joka on yhdessä Anu Lahtisen ja Kirsi Vainio-Korhosen kanssa toimittanut teoksen Kirjeet ja historiantutkimus.

Historiantutkimuksen kannalta onkin tärkeää, että menossa on erilaisia hankkeita, joissa pyritään keräämään ihmisiltä mm. sähköpostiaineistoja ja nostamaan esiin niiden tuleville polville säilyttämisen tärkeyttä.

Toisaalta näköpiirissä näyttäisi Leskelä-Kärjen mukaan olevan myös jonkinlainen käsillä kirjoittamisen ja kirjeiden uusi tuleminen. Henkilökohtaisten kirjeiden kirjoittaminen ei ole koskaan kokonaan loppunut, vaikka onkin dramaattisesti vähentynyt 2000-luvulle tultaessa. Paperikirjeen paluusta on merkkejä viiden viimeisen vuoden ajalta. 

- Ehkä sähköinen viestintä on jo yltänyt niin suuriin mittoihin, että ihmiset alkavat kaivata uudestaan paperikirjeitä, tutkija aprikoi.

Nyt mm. kouluissa harjoitellaan kirjeiden kirjoittamista, ja esimerkiksi Koululainen-lehdessä julkaistaan kirjeenvaihtokaveriksi halutaan -ilmoituksia.  Alakoulussa pidetään kirjepiirejä, joissa on tarkoitus käydä kirjeenvaihtoa kokonaisten koululuokkien lasten kesken.

Kirjeen renessanssi historiantutkimuksessa

Myös vanhojen kirjeiden käyttö historiantutkimuksessa on kokenut uuden tulemisen. Kirjeitä on toki aina käytetty lähdemateriaalina, mutta nykytutkimuksessa kirjeitä käytetään Leskelä-Kärjen mukaan hiukan eri tavalla kuin aikaisemmin.

Puhutaan mikrohistoriasta sekä arjen ja tunteiden historiasta. Uusia näkökulmia etsitään tekstistä itsestään, siitä miten se on muotoutunut, minkälaiset ovat olleet kirjeenkirjoittamisen totunnaisuudet ja yhteydet ajan ilmiöihin ja ajatteluun ? ei siis vain siitä, mitä kirje kertoo historiallisista tapahtumista. 

Kirjeitä on kirjoitettu ja lähetetty jo antiikin aikana. Keskiajalla kirjeet kulkivat vaivalloisesti linnojen välillä, kuriirien avulla tai matkalaisten mukana. Postilaitos kehittyi vähitellen 1600-luvulla. Valistuksen aikana 1700-luvulla kirjeet yhdistivät eurooppalaista sivistyneistöä ja yläluokkaa. Mutta 1800-luku ja 1900-luvun alkupuoli ovat Leskelä-Kärjen mukaan kirjeiden kirjoittamisen kultakautta. Kirjeestä tuli myös tavallisten ihmisten ja perheiden yhteydenpitoväline.

Tekniikan ja kulkuvälineiden kehitys on vaikuttanut voimakkaasti kirjekulttuurin yleistymiseen. Erityisesti rautateiden rakentaminen ja myöhemmin postiautoliikenne nopeuttivat ja laajensivat postin kulkua kaukaisillekin seuduille.

Kirje on lähettäjän ja saajan dialogia ajassa

Leskelä-Kärki kertoo, että kirjeillä on historian lähteinä monia erityispiirteitä. Ne kertovat aina eletystä elämästä, mutta ne kertovat siitä tietyssä yhteydessä ja tiettyjen aikaan sidottujen muotojen kautta. Varsinkin vanhempien kirjeiden osalta tietyt kohteliaisuusmuodot ja korulauseet kuuluvat asiaan ja tärkeä tieto saattaa kätkeytyä rivien väliin tai siihen, että jotain jätetään kokonaan sanomatta.

Kirjeen tekstiä tulkittaessa on otettava nämä ajan konventiot huomioon. Se vaatii aikakauden laajaa tuntemusta. Merkityksensä on myös sillä, mitkä ovat kirjeen kirjoittajan omat perimmäiset tarkoitukset, onko kirje kenties jo kirjoitushetkellä tarkoitettu myös jälkipolvien silmille sekä sillä, kenelle kirje on osoitettu.

Kirje on aina osa dialogia, kirjeenvaihtoa. Tutkiessaan itse kirjailija Helmi Krohnin elämää Leskelä-Kärki havaitsi, että se Helmi Krohn, joka kirjoitti sisarilleen Aune Krohnille ja Aino Kallakselle, poikkesi suuresti ystävilleen säveltäjä Erkki Melartinille ja kirjailija Jalmari Finnelle kirjoittavasta Helmistä.

- Kirjeet sisarille eivät tuntuneet avaavan Helmin ajatusmaailmaa kovinkaan hyvin, ne olivat jotenkin etäisiä. Melartinille ja Finnelle kirjoittaessaan Helmi avautui ja pohti syvästi mm. omaa elämäänsä ja kirjailijaidentiteettiään, tutkija kuvaa.

Kirjeellä fyysisenä esineenä on myös oma kauas menneisyyteen ulottuva kiehtova historiansa. Aune Krohn esitti jo eräässä 1950-luvun alun kirjeessä sisarelleen huolensa "vanhanaikaisten kirjeiden" katoamisesta. Leskelä-Kärki on kuitenkin toiveikas:

- Ihmisten väliseen viestintään tulee aina uusia muotoja ja välineitä, mutta silti vanhatkaan muodot eivät katoa. Uskon, että paperille kirjoitettu kirjekin tulee säilymään!

Teksti: Timo Niitemaa
Kuvat: TN, Yuheitomi, Umbrella shot

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä 1.0 Suomi -lisenssillä.

Julkaistu 26.01.2012 12:24, päivitetty 05.02.2012 20:10