Itämerta on pelastettu ennenkin

Helsingissä 10. helmikuuta järjestetty Itämeri-huippukokous julisti yhteiset talkoot meren pelastamiseksi. Yritys ei ollut ensimmäinen laatuaan, kertoo Itämeren suojelun historiaa tutkiva Tuomas Räsänen Turun yliopiston yleisen historian oppiaineesta.

Maaliskuussa 1974 Helsingissä tehtiin historiaa. Itämeren alueen rantavaltiot allekirjoittivat Itämeren suojelusopimuksen, joka oli uraauurtava kahdessakin mielessä.

- Suojelusopimus oli kylmän sodan aikana ensimmäinen monialainen sopimus, jossa olivat mukana kaikki Itämeren valtiot idästä ja lännestä. Samaan aikaan se oli maailmanlaajuisesti ensimmäinen yhtä kokonaista merta käsittävä sopimus, jossa kaikki tunnetut ympäristö- ja saastumisongelmat oli otettu tarkasteluun. Sopimus on toiminut myöhemmin esimerkkinä monille ympäristösopimuksille maailmalla, tutkija Tuomas Räsänen sanoo.

Räsänen kirjoittaa väitöskirjaa siitä, miten Itämeren ympäristökysymyksistä tuli yhteiskunnallinen ongelma Suomessa 1960-luvun loppupuolelta lähtien.

- Sopimusvuosi 1974 on tutkimukseni aikajakson päätepiste. Toisaalta se on tutkimukseni lähtökohta eli todistus siitä, että Itämerestä oli tullut yhteiskunnassa iso ongelmakysymys.

Reunaehtona DDR:n tunnustaminen

Ympäristönsuojelukysymykset kytkeytyivät 1970-luvulla – niin kuin usein nykyäänkin – turvallisuus- ja ulkopolitiikkaan. Ruotsi yritti kahteen otteeseen vuosina 1969 ja 1970 saada aikaan Itämeren suojelusopimusta. Hanke oli kuitenkin tuhoon tuomittu, koska Ruotsi oli tunnustanut Länsi-Saksan muttei Itä-Saksaa. Näin Ruotsi oli valinnut puolensa eikä kelvannut Neuvostoliitolle sopimuksen isäntävaltioksi. Suomi oli sopiva isäntävaltio, koska se ei ollut tunnustanut kumpaakaan Saksaa. Sopimuksen syntyä viivytti kuitenkin DDR-kysymys.

- Itäpuolen maat vaativat sopimuksen ehdoksi, että Itä-Saksa olisi yhtenä sopijaosapuolena pitänyt tunnustaa suvereeniksi valtioksi. Lännelle tämä ei käynyt, koska lännessä oli lukkiuduttu yhden Saksan ajatukseen.

Itä- ja Länsi-Saksa tunnustivat toisensa viimein vuonna 1972. Itämeren suojelusopimuksen syntyä estänyt tulppa poistui, ja sopimus solmittiin 1974.

Itämeri yhteiskunnalliseksi ongelmaksi

- 1960-luvun loppu ja 1970-luvun alku oli Suomessa hyvin vilkasta ympäristökeskustelun aikaa. Kysymys Itämeren huonontuneesta tilasta nivoutui laajempaan, maailmanlaajuiseen keskusteluun siitä, miten ihmiskunta oli kuluttamassa luonnonvarat loppuun ja myrkyttämässä ympäristönsä, Räsänen kertoo.

Itämeri-kysymyksessä Suomessa puhutti kolme asiaa: ympäristömyrkyt, öljykuljetukset ja happikato-ongelmat. Ruotsalainen tiede oli 1960-luvulla hyvin edistyksellistä meren ympäristötutkimuksen saralla. Suomalaiset havahtuivat siihen, että ruotsalaisten esille nostamat ongelmat pätivät myös Suomessa. Huoli Itämeren tilasta levisi tiedotusvälineisiin.

- Jos keskustelua suhteuttaa tämän päivän ilmastokeskusteluun, oli se pienimuotoista. Itämerestä kuitenkin julkaistiin kymmeniä lehtiartikkeleita vuosittain. 1970-luvun jälkipuoliskolla kiinnostus vähitellen hiipui, kun alkoi hetkellisesti näyttää, että Itämeri voi paremmin. Myös öljykriisin tuoma lama ohjasi keskustelua pois Itämerestä.

Tuomas Räsänen

Julkinen keskustelu tärkeää

Vuonna 1974 solmitun suojelusopimuksen ongelmana oli kontrollin ja sitovuuden puute. Kellään ei esimerkiksi ollut mahdollisuutta kontrolloida, kuinka paikkaansa pitäviä valtioiden toisilleen toimittamat tiedot päästöistään Itämereen olivat.

- Esimerkiksi Neuvostoliitossa vääristeltiin systemaattisesti tietoja. Yksikään sopimuksen allekirjoittaneista valtioista ei noudattanut tiukasti kaikkia sopimuksen pykäliä, Räsänen arvioi.

Sopimus kirjoitettiin uudestaan vuonna 1992. Siitä lähtien Itämeren ympäristöongelmien kipupisteitä on korjattu lukuisilla täsmäprojekteilla, jotka ovat tuottaneet näkyviä tuloksia.

Viime aikoina Itämeren tila on saanut taas paljon palstatilaa. Helsingissä järjestettiin 10. helmikuuta Itämeri-huippukokous, jonka antiin tutkija suhtautuu varovaisen myönteisesti.

- Toivottavasti annetut sitoumukset pitävät ja esimerkiksi Kaliningradin jätevedenpuhdistamo todella rakennetaan. Jos suhteutetaan 1960- ja 1970-lukujen tilanteeseen, on mentaalisella tasolla tapahtunut valtava muutos, ja mentaalitaso vaikuttaa aina toiminnalliseen tasoon. Talouselämän johtohahmojen näkyvä rooli Itämeren suojelussa on positiivista, koska heidän vaikutusmahdollisuutensa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ovat lopulta paljon isommat kuin esimerkiksi ympäristöjärjestöjen, Tuomas Räsänen sanoo.

Teksti: Jussi Matikainen
Kuvat: WomEOS, Niklas Sjöblom / taivasalla.net, Jussi Matikainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä 1.0 Suomi -lisenssillä.

Julkaistu 18.02.2010 15:57, päivitetty 18.02.2010 16:45