Demokratian paradoksi

Monien tutkimusten mukaan kansalaisten poliittinen tietämys on sangen vähäistä. Kuinka on mahdollista, että demokratia näyttää silti toimivan kohtuullisesti, kansalaisten politiikkatietämyksestä väittelevä PM Lauri Rapeli Turun yliopistosta?

- Politiikkatietämyksen tutkimuksen keskeisin havainto on jo vuosikymmenten ajan ollut, että kansalaiset eivät tiedä juuri mitään politiikasta. Havainnon on katsottu olevan ristiriidassa edustuksellisen demokratian toimintalogiikan kanssa: miten voi olla, että demokratia näyttää toimivan, vaikka kansa onkin kykenemätön valistuneeseen itsensä hallitsemiseen? Tästä tilanteesta on käytetty nimitystä demokratian paradoksi.

Äänestyksen oikopolut

- Demokratian paradoksia on selitetty usein eri tavoin. Erityisen suuren huomion on saanut osakseen nin sanottu tiedollisten oikopolkujen teoria, jonka mukaan kansalaiset täyttävät omat tiedolliset aukkonsa oikopolkujen avulla kun he esimerkiksi tekevät äänestyspäätöstä vaaleissa. Näin he päätyvät samoihin ratkaisuihin, joihin he olisivat päätyneet mikäli heidän tietämyksensä olisi ollut korkeampi.

Tiedollisia oikopolkuja ovat esimerkiksi tukeutuminen aina saman puolueen ehdokkaan äänestämiseen tai omassa lähiympäristössä olevien poliittisesti paremmin tietävien ystävien ja sukulaisten neuvoihin. Oikopolkujen hyödyntäminen on usein turvautumista asiantuntijoiden tai poliittisesti tietävämpien tuttavien ohjeisiin tai sen puolueen tai muun viiteryhmän suositusten noudattamista, joihin yksilö samaistuu.

Joukossa viisaus tiivistyy?

- Toisena selityksenä on tarjottu ajatusta kollektiivisesta rationaalisuudesta. Selityksen keskeinen väite on, että vaikka yksilöt eivät tietäisi politiikasta riittävästi voidakseen tehdä korrekteja päätöksiä poliittisesti, on kansalaisten keskuudessa tarpeeksi monia, jotka kuitenkin siihen kykenevät. Näin ollen vaikka yksilö ei toimisi omien etujensa mukaisesti, yhteisö kollektiivisesti toimii. Suuressa joukossa "oikeat" päätökset neutraloivat "väärät", siitä riippumatta miten oikea päätös kulloinkin on määritelty.

Selitys perustuu Condorcet´n tuomariteoreeman logiikkaan: mikäli jokainen yksittäinen valamiehistön jäsen on todennäköisemmin oikeassa kuin väärässä, on heidän kollektiivisesti tekemänsä päätös todennäköisemmin oikea kuin väärä. Mitä suurempi määrä päätöksentekijöitä, sitä todennäköisemmin heidän tekemänsä päätös on oikea.

Molemmissa selityksissä on suuria ongelmia. Päin vastoin kuin selitys olettaa, oikopolkuja hyödyntävät yleensä ne, jotka tietävät paljon politiikasta. Kollektiiviseen päätöksentekoon luottavassa selityksessä ongelmallista on oletus, jonka mukaan yksilö olisi todennäköisemmin oikeassa kuin väärässä.

Tutkimuksen kritiikkiä

- Kolmantena kritiikkinä on kyseenalaistettu sen empiirisen tutkimuksen mielekkyys, jonka perusteella käsitys demokratian paradoksista on alun perin syntynyt. Kriitikoiden mielestä käytetyt kysymykset yksinkertaisesti eivät sovellu sen arvioimiseen, ovatko kansalaiset kykeneviä tekemään perusteltuja päätöksiä vaaleissa, olemaan perillä politiikasta ja ymmärtämään sitä.

Lisäksi on demokratian paradoksin käsittelyssä jäänyt selvittämättä se, mitä tarkoitetaan toteamuksella, että demokratia näyttää toimivan? On epäselvää milloin demokratian voidaan katsoa toimivan ja toisaalta milloin se lakkaa toimimasta.

Tietääkö eliitti?

Lauri Rapeli

- Suurin tiedollinen aukkomme paradoksin suhteen koskee päätöksentekijöiden kompetenssia. Eiväthän kansalaiset ole demokratian ainoita toimijoita. Demokratian paradoksin selitys voisikin olla se, että on virheellistä olettaa kansalaisten olevan demokratian tärkein aikaansaava voima; kenties demokratian toiminnan kannalta kriittisen tärkeää onkin poliittisia päätöksiä tekevän eliitin toiminta.

Tällöin tulisi myös demokratian toimijoiden kompetenssia tutkivien suunnata suurennuslasinsa kohti päättäjiä, pois tavallisesta kansasta. Olisi jännittävää nähdä, moniko Arkadianmäeltä suostuisi testattavaksi. Kansalaisten keskuudesta ei vastaajia ole milloinkaan ollut vaikea värvätä.

TN

Kuvat:  Cemre, Anirudh  Koul

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä 1.0 Suomi -lisenssillä.

Julkaistu 18.03.2010 08:11, päivitetty 18.03.2010 16:11