Markkinaliberalismi kurottaa yli rajojen

Jännitys Kolumbian ja Venezuelan välillä on kiristynyt lähes sodan partaalle. Onko taustalla muutakin kuin Kolumbian hallituksen USA:n tuella käymä huumesota, joka on johtanut mm. rajaselkkauksiin, akatemiatutkija Sami Moisio Turun yliopiston maantieteen laitokselta?

- On vaikea sanoa onko näiden valtioiden välinen sota ollut missään vaiheessa reaalinen vaihtoehto. Tämä siitä huolimatta, että valtioiden raja-alueella näyttäisi olevan merkittäviä luonnonvaroja ja että raja-alueen sijainti näyttää monen "kokaiinisodan" strategin kannalta varmuudella hyvin merkittävältä.

Etelä-Amerikassa valtioiden väliset sodat ovat viime vuosikymmeninä olleet harvinaisia, vaikka Simon Bolivarin muistoa lämmittelevien sosialistien ja pääosin Yhdysvaltain tukemien oikeistopiirien jännite on ajoittain merkittävästi lisääntynyt, ja vaikka naapurivaltioiden on esitetty sekaantuneen myös toistensa sisäisiin konflikteihin.

Venezuelan presidentin Hugo Chávezin ja hänen poliittisten liittolaistensa taktiikka on nähdäkseni paljon sodankäyntiä läpitunkevampi. Pyrkimyksenä on nostaa Etelä-Amerikassa valtaan poliitikkoja, jotka vastustavat yhdysvaltalaisten yritysten pyrkimystä "voittojen kotiuttamiseen" ja Yhdysvaltain hallinnon pyrkimystä vaikutusvallan lisäämiseen mantereella.

Tämän kamppailun juuret ulottuvat oikeastaan jo sosialistisen Salvador Allenden jälkeiseen 1970-luvun Chileen. Siellähän vallan kaapannut oikeisto päätti kouluttaa talouspolitiikkansa avainhenkilöt Chicagon yliopiston taloustieteen laitoksella, missä uusliberalistiset taloustieteelliset jäsennykset ja siitä johdetut talouspoliittiset ohjeet olivat keskeisiä opinkappaleita. Tällaisia oppeja vastaan Chávezin hallinto tuntuu kamppailevan.

Sodat häiritsevät markkinoita

- Vastausta siihen, miksi Kolumbian ja Venezuelan hallintojen sananvaihtoa sodan mahdollisuudesta on niin näkyvästi käsitelty ympäri maailmaa, voi pohtia myös ns. markkinaliberalistisen ideologian maailmanlaajuisen leviämisen näkökulmasta.

-Valtioiden välinen talouskilpa on osittain
korvannut sotilaallisen kilpailun, toteaa
Sami Moisio.

Tässä globalisaatioksi kutsutussa ilmiössä on nähdäkseni keskeistä, että valtioiden välisten suhteiden uskotaan perusteellisella tavalla muuttuneen verrattuna vielä noin neljänkymmenen vuoden takaiseen aikaan, jota leimasi kansallinen kapitalismi. Menneisyydessä tuntui järjelliseltä käydä sotaa alueista, rakentaa visioita uhkaavista naapurimaista ja kilpailla sotilaallisesti. Kansallinen eloonjääminen oli sotilaallinen kysymys, joka liittyi myös luonnonvarojen omistamiseen.

Nykyään markkinaliberaalin ideologian monissa muodoissa järkeillään, että valtioiden välinen talouskilpa on korvannut sotilaallisen kilpailun. Valtioista on tullut kuin yrityksiä, joiden tehokkuus ja osaamisen taso ratkaisevat niiden menestyksen. Luonnonvarojen omistuksesta on siirrytty aineettomien resurssien tuottamiseen ja hallintaan.

Tämän käsityksen mukaan politiikka ei olisi enää territoriaalista. Liberaalissa opissa valtioiden välinen sota on poikkeustapaus, koska siitä aiheutuneet haitat markkinoiden toiminnalle ovat lähes poikkeuksetta hyötyjä suuremmat. Toisin sanoen liberaalissa opissa talouskilpa investoinneista, osaajista ja luovuudesta määrittää kansakuntien selviämisen ja menestyksen toisia valtioita vastaan.

Liberalistisessa ajattelussa alueita valtaamaan pyrkivä ja asevoimaan turvaava valtio muodostuu poikkeustapaukseksi. Se siis ei seuraa markkinaliberalismin ydinsisältöä, vaan ikään kuin palaa joko vaaralliseen protektionistiseen menneisyyteen tai omaksuu jonkin oman mallinsa. On kuitenkin huomattava, että monet Irakin sodan yhdysvaltalaiset kriitikot eivät suinkaan vastustaneet Yhdysvaltain markkinoiman liberaalin demokratian levittämistä, vaan George W. Bushin väärää metodia levittää liberaalia demokratiaa.

Euroopan unioni on pyrkinyt profiloitumaan "siviilivaltana", joka ei turvaudu tankkeihin vaan suostutteluun lisätessään vaikutusvaltaansa sillä laajalla alueella, jota se kutsuu naapurustokseen. Näin se on pyrkinyt erottautumaan esimerkiksi Venäjästä, jonka alueellinen sodankäynti Georgiassa leimattiin nopeasti kuuluvaksi "autoritaariseen kapitalismiin" erotuksena EU:n edustamasta liberaalista kapitalismista.

Onko Venäjä palaamassa geopolitiikan aikaan?

- Venäjän kansainvälisessä aktiivisuudessa on muutoinkin ollut havaittavissa paluuta aiempiin geopoliittisiin asettamuksiin. Hyvä esimerkki on kiista arktisten alueiden hallinnasta. Vuonna 2007 Venäjän hallinto määräsi tehtäväksi geologisen tutkimusmatkan, jonka tarkoituksena oli osoittaa kansainvälis-oikeudellisesti pitävästi, että merenalainen Lomonosovin harjanne on Venäjän mantereen jatke ja että Venäjällä on tästä syystä oikeus siirtää suvereniteettinsa alaisuuteen laajoja napa-alueita.

Tutkimusmatka olisi todennäköisesti jäänyt pienelle huomiolle, ellei Venäjän lipun asettamista syvälle Jäämeren pohjaan olisi niin laajalti uutisoitu. Esimerkiksi Kanadan ulkoministeri tulkitsi tämän symbolisen teon välittömästi todisteena vaarallisen alueellisen ulottuvuuden paluusta kansainväliseen politiikkaan.

Lisääntynyt kiinnostus arktisen alueen luonnonvaroihin ja kulkureitteihin on johtanut spekulaatioihin siitä, voisiko siitä muodostua valtioiden välisten sotilaallisten yhteenottojen uusi näyttämö. Näissä visioissa pelkona on, että arktinen alue ei liberalisoidukaan muiden alueiden tapaan, vaan palaa ikään kuin valtioiden "kansallisten strategisten intressien" luonnehtimaan "protektionistiseen" menneisyyteen.

Mitä syvemmin globaalin markkinaliberalismin periaatteet omaksutaan myös Suomessa, sitä poikkeavammilta valtioiden väliset alueelliset vaatimukset ja konfliktit meistä tuntuvat. Tällainen ajattelu on jo lyönyt vähittäin läpi siinä määrin voimakkaasti, että se alkaa jo sekoittaa Nato-keskustelua. Liberalismin voittokulku tarkoittaa tällöin myös sitä, että valtioiden välinen sota tuntuu järjelliseltä vain, jos sen avulla voidaan edesauttaa niin kutsuttujen "läntisten" globaalien arvojen leviämistä.

TN

Kuvat: Patrick Q,  Bernardo Londoy, Pierre Gazzola

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä 1.0 Suomi -lisenssillä.

Julkaistu 27.08.2009 10:11, päivitetty 27.08.2009 15:24