UTUonline

 

Tietoa verkkolehdestä

Tältä sivustolta löytyvät Turun yliopiston UTUonline-verkkolehdessä vuosina 2008 - 2012 julkaistut tiedeartikkelit. Sivustoa ei enää päivitetä.

Ajankohtaiset tiedeuutiset ja -artikkelit julkaistaan Turun yliopiston www-etusivulla.

ISSN: 1797 - 4461

Turun yliopiston UTUonline-verkkolehden tekstisisällöt on lisensoitu Creative Commons Nimeä 1.0 Suomi -lisenssillä. Verkkolehden artikkeleiden ja uutisten tekstejä voi siis kopioida, levittää ja muokata omiin tarkoituksiin sopiviksi, kunhan noudattaa nimeämisvelvollisuutta. Jutussa on mainittava alkuperäisenä lähteenä UTUonline.fi-verkkolehti.

Vastuullinen yritys raportoi ja kuuntelee

Kauppakorkeakoululla järjestetyssä seminaarissa muistutettiin, että maine ja vastuullisuus eivät välttämättä kulje käsi kädessä. Valtioenemmistöisten yhtiöiden todettiin toimivan vastuullisuudessa esimerkkinä muille.


Hans Langh, Heidi Hautala ja Matti J. Sillanpää sidosryhmäseminaarissa perjantaina 27.4. 

Turun kauppakorkeakoulun ja Turun kauppakamarin sidosryhmilleen järjestämässä kutsuseminaarissa pureuduttiin 27.4. yritysten yhteiskuntavastuuseen sekä valtion omistajaohjaukseen.

Johtaja Anne Brunila (yhteiskuntasuhteet ja strategia, Fortum Oyj) kertoi puheenvuorossaan yhteiskuntavastuusta valtioenemmistöisessä pörssiyhtiössä.

Anne Brunila kertoi, että Fortum pyrkii
kertomaan avoimesti kaikesta.

‒ Ison, valtio-omisteiden yhtiön odotetaan kantavan muita suurempaa yhteiskuntavastuuta, hän totesi.

Brunilan mukaan Fortumissa vastuun käsitteet konkretisoituvat kestävässä kehityksessä, joka on todennettavissa erilaisilla kansainvälisillä standardeilla ja kriteeristöillä.

‒ On paljon vaatimuksia, jotka ylittävät lainsäädännön vaatimukset. Esimerkiksi toimitusketjujen hallinnassa huolehdimme siitä, että kumppanit ja alihankkijat toimivat yhtä vastuullisesti kuin Fortum. Meille on strateginen etu, että asiat toimivat.

Brunila korosti avoimen ja läpinäkyvän raportoinnin merkitystä. Ulkopuolisen auditoinnin hän muistutti poissulkevan pelkän viherpesun.

‒ Maine ja vastuullisuus eivät kulje käsi kädessä, hän huomautti.

Omistajaohjauksessa selkeä työnjako

Kehitysministeri Heidi Hautala puhui seminaarissa yritysvastuusta valtion omistajapoliittisessa päätöksenteossa. Hautala nosti esille odotukset, joita kansalaiset kohdistavat valtion omistajaohjaukseen.

Heidi Hautala kertoi olevansa iloinen
siitä, että akateemiset tahot pohtivat
yritysten yhteiskuntavastuuta.

Hän huomautti, että valtioenemmistöisten yhtiöiden taloudellinen ohjaaminen ja omistajaohjauksen säätelypuoli on erotettu toisistaan.

‒ Operatiivinen johto on tärkeää pitää erillään omistajaohjauksesta.

Hautalan mukaan valtion omistajaohjaus pystyy parhaiten vaikuttamaan yrityksiin toimimalla esimerkkinä valtionyhtiöiden kautta. Hän muistutti, että valtio voi päättää vain täysin omistamissaan yhtiöissä.

‒ Emme voi samalla tavalla vaikuttaa pörssiyhtiöissä. Toivon, että pystymme valtioenemmistöisten yhtiöiden kautta tuomaan tiettyjä aloitteita yhteiskuntaan.

Hautala huomautti myös, että mikäli valtio haluaa edistää kaikkien yhtiöiden yhteiskuntavastuuta, pitää lainsäädännön olla valmis tekemään uudistuksia, jotka esimerkiksi tarjoavat kilpailuetua yhteiskuntavastuun edelläkävijöille.

‒ Tai sitten pitää olla valmis edistämään globaaleja säädöksiä, jotka varmistavat sen, että vastuullisesti toimiva yritys ei ole heikommassa kilpailuasemassa kuin yritys, joka laistaa vastuunsa.

Keskustelusta apua ennakointiin

Myös Hautala korosti avoimuuden ja raportoinnin merkitystä ja sanoi kuuntelemisen olevan tarpeen kun ennakoidaan, mikä kansalaisia kiinnostaa. Hän muistutti nykyisessä ilmapiirissä elävästä avoimuuden vaatimuksesta ja totesi, että asiat, joista yritys ei ole itse viitsinyt kertoa, tuodaan valppaasti esille.

Hän painotti sidosryhmädialogin merkitystä työkaluna, kun yritys haluaa ennakoida, mihin kansalaisten huomio kiinnittyy.

Kauppakorkeakoululla perjantaina 27.4. järjestetyn Yrityksen kilpailukyky, sosiaalinen vastuu ja omistajaohjaus -seminaarin avasi kauppakorkeakoulun johtaja Satu Lähteenmäki. Paneelikeskusteluun pääpuhujien lisäksi osallistuivat merenkulkuneuvos Hans Langh, professori Matti J. Sillanpää  ja yliopisto-opettaja Salla Laasonen.  Seminaarissa puhetta johti Turun kauppakamarin toimitusjohtaja Jari Lähteenmäki.

TS

Julkaistu 02.05.2012 13:42, päivitetty 02.05.2012 15:58