UTUonline

 

Tietoa verkkolehdestä

Tältä sivustolta löytyvät Turun yliopiston UTUonline-verkkolehdessä vuosina 2008 - 2012 julkaistut tiedeartikkelit. Sivustoa ei enää päivitetä.

Ajankohtaiset tiedeuutiset ja -artikkelit julkaistaan Turun yliopiston www-etusivulla.

ISSN: 1797 - 4461

Turun yliopiston UTUonline-verkkolehden tekstisisällöt on lisensoitu Creative Commons Nimeä 1.0 Suomi -lisenssillä. Verkkolehden artikkeleiden ja uutisten tekstejä voi siis kopioida, levittää ja muokata omiin tarkoituksiin sopiviksi, kunhan noudattaa nimeämisvelvollisuutta. Jutussa on mainittava alkuperäisenä lähteenä UTUonline.fi-verkkolehti.

Uusi sotahistoria haastaa perinteisen sotatapahtumien historian

Suomen sota-ajan arjesta on julkaistu uusi kirja: Häkäpöntöistä nurkkatansseihin.

Perinteinen sotatapahtumien historia on 2000-luvun kuluessa saanut itselleen haastajan uudesta sotahistoriasta. Uusi sotahistoria on merkinnyt moniäänisyyden lisääntymistä ennen kaikkea toisen maailmansodan tutkimuksessa.

Sotahistorian piirin on noussut aihealueita, joiden avoin käsittely ei ole aiemmin ollut joko suotavaa tai sopivaa. Sankaruuden ja urotekojen ohella tutkijoiden katse on kiinnittynyt sota-ajan arkipäivän eri ilmiöihin, joiden selittämättä jättäminen jättäisi sodasta muodostetun kuvan vajavaiseksi ja silotelluksi.

Turun yliopiston Suomen historian oppiaine on julkaissut uuden kirjan Häkäpöntöistä nurkkatansseihin - Arjen ilmiöitä sota-aikana. Teoksessa esitellään kahdeksan uutta näkökulmaa sota-ajan arkeen koti- ja sotarintamilla. Kirjan keskiössä on se, miten ihmiset kokivat sodan ja koettivat selviytyä jokapäiväisestä arjesta sodan varjosta huolimatta.

Kirjan artikkelit käsittelevät sukupuoliroolien rakentumista sotakirjeenvaihdon näkökulmasta, tanssikieltoa ja nurkkatansseja, polttoaineiden säännöstelystä seurannutta puukaasuttimien yleistymistä autoliikenteessä, virallisten taistelukuvaajien ja miehistön itsensä ottamien valokuvien tarjoamaa kuvaa sodasta, lottien komennustöitä kotirintamalla, vankien ja pakolaisten kohtelua sekä sotien seurauksena syntyneen asuntopulan ratkaisuyrityksiä.

Kirjan ovat toimittaneet Jarkko Keskinen, Suvianna Seppälä ja Kari Teräs.

Julkaisun tilaukset

utushop(at)utu.fi
p. 02 333 6662

HA

Julkaistu 23.05.2012 16:58, päivitetty 23.05.2012 17:05