UTUonline

 

Tietoa verkkolehdestä

Tältä sivustolta löytyvät Turun yliopiston UTUonline-verkkolehdessä vuosina 2008 - 2012 julkaistut tiedeartikkelit. Sivustoa ei enää päivitetä.

Ajankohtaiset tiedeuutiset ja -artikkelit julkaistaan Turun yliopiston www-etusivulla.

ISSN: 1797 - 4461

Turun yliopiston UTUonline-verkkolehden tekstisisällöt on lisensoitu Creative Commons Nimeä 1.0 Suomi -lisenssillä. Verkkolehden artikkeleiden ja uutisten tekstejä voi siis kopioida, levittää ja muokata omiin tarkoituksiin sopiviksi, kunhan noudattaa nimeämisvelvollisuutta. Jutussa on mainittava alkuperäisenä lähteenä UTUonline.fi-verkkolehti.

Merkittäviä apurahoja Turun yliopistossa tehtävään tutkimukseen

Suomen Kulttuurirahaston Varsinais-Suomen rahasto jakoi 8.5. pidetyssä vuosijuhlassaan apurahoja yhteensä 87 hankkeelle.

Kokovuotisia 21 000 euron apurahoja jaettiin tieteelle ja taiteelle tänä vuonna 11, joista kymmenen myönnettiin Turun yliopistossa tehtäviin väitöskirjatutkimuksiin. Rahasto lisäsi sekä kokovuotisen että vähintään puolen vuoden työskentelyn mahdollistavien apurahojen määrää aiemmista vuosista.

Varsinais-Suomen Kulttuurirahaston vuosijuhla pidetään vuorovuosin Turussa ja muualla maakunnassa. Tänä vuonna juhla pidettiin Laitilan kaupungintalossa. Juhlapuheen piti Turun yliopiston rehtori Keijo Virtanen. Laitilan kaupungin tervehdyksen toi kaupunginjohtaja Jukka Alkio. Juhlan taiteellisesta ohjelmasta vastasivat apurahansaajat, sopraano Kaisa Makkonen pianisti Pasi Helinin säestämänä sekä klovnerian maisteri Janna Haavisto.

Kuvassa paikalla olleet kokovuotisen apurahan saaneet. Apurahansaajien kiitospuheen piti
PsM Henri Olkoniemi.

 

Kokovuotisen apurahan Turun yliopistossa tehtävään tutkimukseen saivat:

FM Kim Eerola, peptidien keskushermostollisia vaikutuksia lihavuudessa ja tyypin 2 diabeteksessa käsittelevään väitöskirjatyöhön

DI Anna Huhtinen, alfa2-adrenergisten reseptoreiden merkitystä verisuonen sileän lihaksen supistumisen säätelyssä käsittelevään väitöskirjatyöhön

VTM Annina Kärkkäinen, Kiinan Afrikka-politiikkaa käsittelevään väitöskirjatyöhön

FM Riina-Mari Lundman, julkista kaupunkitilaa käsittelevään väitöskirjatyöhön

M.Sc. Abdi Muleta, syövän lääkeresistenssiä vastaan käytettävien GST-estäjien kehittämistä käsittelevään väitöskirjatyöhön

FM Antti-Jussi Nygård, Suomen, Viron ja Baltian kauppapoliittisia suhteita sotien välisenä aikana käsittelevään väitöskirjatyöhön

PsM Henri Olkoniemi, sarkasmin ymmärtämiseen vaikuttavia tekijöitä käsittelevään väitöskirjatyöhön

FM Satu Rakkolainen-Sossa, viestintää kolmikielisissä perheissä suomen kielen näkökulmasta käsittelevään väitöskirjatyöhön

FM Jorma Roine, sähköstaattisella atomisaatiolla kuivakapseloitujen mesohuokoisten nanopiipartikkelien lääkekuljetinominaisuuksia suullisessa lääkeannostelussa käsittelevään väitöskirjatyöhön

FM Jonna Silén, syövän PET-kuvantamista käsittelevään väitöskirjatyöhön

 >> Suomen Kulttuurirahaston Varsinais-Suomen rahaston apurahat

ME
Kuva: Tytti Sokura

Julkaistu 09.05.2012 13:14, päivitetty 10.05.2012 07:55