Tältä sivustolta löytyvät Turun yliopiston UTUonline-verkkolehdessä vuosina 2008 - 2012 julkaistut tiedeartikkelit. Sivustoa ei enää päivitetä.
Ajankohtaiset tiedeuutiset ja -artikkelit julkaistaan Turun yliopiston www-etusivulla.
ISSN: 1797 - 4461
Turun yliopiston UTUonline-verkkolehden tekstisisällöt on lisensoitu Creative Commons Nimeä 1.0 Suomi -lisenssillä. Verkkolehden artikkeleiden ja uutisten tekstejä voi siis kopioida, levittää ja muokata omiin tarkoituksiin sopiviksi, kunhan noudattaa nimeämisvelvollisuutta. Jutussa on mainittava alkuperäisenä lähteenä UTUonline.fi-verkkolehti.
Ensimmäinen maailmanlaajuinen "Lumoudu kasveista - Maailman kasvipäivä" järjestettiin 18.5.
Kasvipäivänä Turun kaupungin pääkirjaston Studio täyttyi kuulijoista, kun Turun yliopiston tutkijat alustivat ajankohtaisin teemoin kasveista. Tilaisuudessa kuultiin muun muassa tutkija Saijaliisa Kangasjärven luento kasvien stressaamisesta.
- Kasvit joutuvat kokemaan paljon ympäristöolosuhteiden vaihtelua. Niille onkin kehittynyt erilaisia selviämistä helpottavia suojamekanismeja, Kangasjärvi kertoi.
Saijaliisa Kangasjärvi, Samuli Lehtonen ja Mikko
Tikkanen
Stressitekijä voi olla vaikkapa kirkas valo, joka aiheuttaa kasvin ennenaikaisen vanhenemisen, hidastaa kasvua, aikaistaa kukintaa tai jopa aiheuttaa solukuoleman.
- Solukuolema voi myös olla tarkoituksellinen ja ohjelmoitu puolustusmekanismi, jonka avulla kasvi jää odottamaan kasvulle otollisempia aikoja.
Teemapäivän luennoilla kuultiin myös muita hyvin ajankohtaisia alustuksia kasvitutkimuksesta. Kesäisen tuulahduksen toi akatemiatutkija Mari Sandellin mansikan ja tyrnin makuja avaava luento. Tutkija Samuli Lehtonen vei kuulijat hetkeksi keskelle Amazonin sademetsää ja yliopisto-opettaja Mikko Tikkanen tarjoili ajattelemisen aihetta bioenergiaan liittyneellä alustuksellaan.
Kasvitieteellisellä puutarhalla oli puuhaa varsinkin koululaisten iloksi. Kasvihuoneisiin oli rakennettu tehtäväratoja ja piirustuskilpailussa saattoi saada palkinnoksi oman lihansyöjäkasvin.
Piirustuskilpailun aiheena oli Tulevaisuuden kasvi. Kilpailussa koululuokat lähettivät valitsemansa piirustuksen asiantuntijaraadin syyniin, joista parhaat koottiin näytille Kasvitieteelliseen puutarhaan. Kilpailun parhaaksi piirustukseksi valittiin Kähärin koulun neljäsluokkalaisen Vuokko Suomäen maalaus.
Tulevaisuuden kasvit -piirustuskilpailun
voittajatyö
Ohjelmaa järjesti myös Turun Eläin- ja Kasvitieteellisen Seuran (TEKS) Kasvikerho. Kasvikerho koosti Luonnontieteidentalon aulaan siemenpankkikokeen, jossa seurattiin eri alueilta kerättyjen maaperänäytteiden kasvua.
Euroopan kasvitutkijoiden järjestö EPSO:n (European Plant Science Organization) ideoima kasvipäivä järjestettiin kaiken kaikkiaan yhteensä 39 maassa.
Kansainvälisen tempauksen tarkoituksena oli nostaa kasvitutkimuksen merkitystä suuren yleisön tietoisuuteen ja muistuttaa sen keskeisestä asemasta ratkaistaessa ympäristö-, talous- ja jopa yhteiskunnallisia ongelmia nyt ja tulevaisuudessa.
Teksti: Minna Erholahti
Kuvat: Minna Erholahti, Kasvitieteellinen puutarha