Tältä sivustolta löytyvät Turun yliopiston UTUonline-verkkolehdessä vuosina 2008 - 2012 julkaistut tiedeartikkelit. Sivustoa ei enää päivitetä.
Ajankohtaiset tiedeuutiset ja -artikkelit julkaistaan Turun yliopiston www-etusivulla.
ISSN: 1797 - 4461
Turun yliopiston UTUonline-verkkolehden tekstisisällöt on lisensoitu Creative Commons Nimeä 1.0 Suomi -lisenssillä. Verkkolehden artikkeleiden ja uutisten tekstejä voi siis kopioida, levittää ja muokata omiin tarkoituksiin sopiviksi, kunhan noudattaa nimeämisvelvollisuutta. Jutussa on mainittava alkuperäisenä lähteenä UTUonline.fi-verkkolehti.
Tiistaina 8.5. vietettiin Publicumissa Turun yliopiston tilastotieteen keskuksen avajaisia. Keskus kokoaa yhteen tilastomenetelmien asiantuntemuksen yliopiston eri tiedekunnista.
- Keskuksen aikaansaaminen on tärkeä avaus yliopistolle. Menetelmäosaaminen vahvistaa yliopiston monitieteisyyttä sekä tutkimuksessa että koulutuksessa, sanoi rehtori Keijo Virtanen avaussanoissaan.
Keskus on muodostettu siten, että sen ytimenä oleva tilastotieteen oppiaine on siirretty yhteiskuntatieteellisestä matemaattis-luonnontieteelliseen tiedekuntaan, matematiikan ja tilastotieteen laitokseen. Keskukseen kiinnittyvät verkostomaisesti yliopiston muiden yksiköiden statistikot, biostatistikot ja tilastomenetelmien opettajat. Keskuksen "uloimman kehän" muodostavat tilastomenetelmiä käyttävät tutkijat, joiden opetusala on muualla kuin tilastotieteessä.
Perustamista valmistelleen työryhmän puheenjohtaja, yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan dekaani Veli-Matti Ritakallio kertoi, että keskuksen toiminnan käynnistämisen taustalla on ollut monivuotinen valmistelutyö.
Sen yhteydessä havaittiin, että vaikka lähes kaikilla tieteenaloilla käytetään tilastollisia ja mallintamiseen perustuvia menetelmiä, niiden opetus ja kehittäminen ovat hajallaan ja pääosin kunkin oppiaineen omalla vastuulla. Yhdistämällä ja koordinoimalla resursseja saavutetaan siten uutta tehokkuutta ja hyötyä sekä tilastotieteen teoreettiselle tutkimukselle että eri alojen sovelluksille.
Ritakallio huomautti, että vaikka valmisteluissa päädyttiin tilastotieteen oppiaineen siirtämiseen pois tiedekunnasta, ratkaisu vahvistaa myös yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tutkimustoimintaa lisäämällä hedelmällistä menetelmäyhteistyötä yliopiston eri alojen ja yksiköiden välillä.
Suunnitelmien mukaan keskukseen tulee neljä pysyvää professorin tehtävää, joista kaksi on jo täytetty. Jaakko Nevalaisen vastuualueena ovat kliinisen lääketieteen sovellukset ja Mervi Eerolan vastuualueena käyttäytymis- ja yhteiskuntatieteiden tilastolliset menetelmät. Vuoden kuluessa perustetaan professuurit biotieteiden sekä tilastotieteen teoreettisten perusteiden alueelle. Keskuksen johtajana toimii Nevalainen. Keskuksen johtokunnan puheenjohtajaksi on valittu professori Luis Alvarez.
Nevalainen totesi puheenvuorossaan, että monitieteinen toimintamalli mahdollistaa uudenlaisten aineistojen käytön ja tietojen yhdistämisen eri lähteistä.
- Turun yliopistolla on ratkaisun myötä mahdollisuus ottaa alan edelläkävijän rooli Suomessa, hän uskoi.
Mervi Eerolan mukaan keskuksen puitteissa toteutettu yhteistyö on jo tuottanut uudenlaisen perusopetusmallin, jonka pilottikurssi toteutuu jo syksyllä. Siinä yhteiseen peruskurssiin kytkeytyvät eri alojen sovelluksiin perehdyttävät ainekohtaiset harjoitukset.
TN